Tampereen maisteri ja aloittamisen sietämätön vaikeus

Kirjoitan aivan liian harvoin ja taitoni ovat ruosteessa. Sormet hapuilevat sanoja, jotka pään sisäinen backspace on tehnyt tyhjäksi kerta toisensa jälkeen. En ole vielä maisteri, joten blogin otsikko ei onneksi kosketa vaativalla kysymyksellään minua. Epäilemättä Tampereen maisterin pitäisi osata kirjoittaa, onhan yliopisto-opiskelu suurelta osin kirjallisen materiaalin parissa painimista: lukemista, lukemansa prosessointia osaksi omaa maailmankuvaa ja lopulta oman näkemyksensä julkiseksi tuomista kirjallisena tuotoksena. Sen tarkoitus lienee valmentaa tulevia asiantuntijoita työnkuvaan ja tehtäviin, joiden suorittaminen vaatii sujuvaa kirjoitustaitoa.

Tässä vaiheessa on syytä kirjata ylös, että kirjoittaja vaipui ajatuksiinsa huomattavan pitkäksi aikaa. Maaliskuun säälotto oli arponut päivälle aurinkoisen kevätilman arkkityypin. Viimeisten jäljellä olevien lumipenkkojen sulamisen aisti työpöydän ääreen ja ikkunan alla ohi kiirehtivien autojen sekä silmiään siristelevien ihmishahmojen tasaista liikettä säesti uneksuttavan hypnoottinen rytmimusiikki.

Uskallan veikata, että useimmalle opintojen viimeinen suoritus on paini ison G:n kanssa ja että monelle se aiheuttaa kohtuutonta stressiä. Niin myös minulle, sillä olen kohtuuttoman ankara tuottamani tekstin tasoa kohtaan. Nurinkurisesti, en aseta itselleni suuriakaan vaatimuksia koskien tieteellisen tutkimusprosessin oppineisuuden osoittamista. Syy voi löytyä siitä, että a) olen sisäistänyt (väärin) seminaarien johtavan ajatuksen siitä, että gradutasoisen opinnäytteen tehtävä ole tuoda tieteelliseen kerrostumaan mitään mullistavaa; b) luotan kykyihini koostaa tilanteeseen nähden riittävä teos, käyttäen hyväksi ylimittaiseksi venähtäneen opiskeluaikani oppeja; tai c) olen kliseisen kolmenkympin kriisin läpi rämmittyäni päästänyt irti naiiveista haaveistani enkä välitä enää kilvoitella osaamisella. Realismia on se, että valmistuttuani liityn tuhansien korkeakoulutettujen työttömien joukkoon ja arkisesta painista työhakemusten parissa tulee paljon graduahdistusta yksitoikkoisempaa suorittamista. Kun mol.fi tarjoaa eioota, google scholarin portti tieteen ihmemaahan on vain auvoista nostalgiaa.

Kello oli hiipinyt kaksi tuntia maagisen nopeasti ja varjot vaihtaneet muotoaan katukivetyksellä. Kulkijain suunta oli vaihtunut: opiskelijat olivat heränneet ja valuivat nyt kohti luentosaleja samaa tietä, jota pitkin vastakkainen virta oli hetki sitten vienyt kohti lähistön suuria työpaikkoja. Kirjoittajan mielessä kävi ajan taipuisa olemus ja se, että kahden vuoden kuluttua samat hahmot voisivat helposti kulkea aamutiensä vastakkaiseen suuntaan. Kuka näinä aikoina voi olla varma mistään. Kahden tunnin päässä häämötti deadline.

Turhan itsekritiikin liennyttäminen ja oman äänen löytäminen sekä kirjoittamisen rutinoiminen ja rytmittäminen kiinteäksi osaksi omaa – tieteellistä ja taiteellista – tekemistä ovat keskeisiä tavoitteita, jotka asetin itselleni osallistuttuani kevään kirjoittamistyöpajaan. Muiden ongelmaisten kohtaaminen auttaa näkemään omat tuskailut uusista näkökulmista, jolloin ihanteellinen win-win on luonnollinen lopputulos. Rakentava kritiikki omaa raakiletta kohtaan ei saa hiuksia kasvamaan takaisin päähän tai korjaa pelihousuja, mutta voi estää repimästä niitä seuraavan kirjoitussession koittaessa. Lisäksi uskon ongelmanratkaisun jälkeisen onnistumisen tunteen eheyttävään ja kasautuvaan vaikutukseen. Tieteelliselle kirjoittamiselle on tiedeyhteisön uskottavuuden nimissä asetettu tiettyjä vaatimuksia, joiden täyttäminen vaatii tieteellistä työtä ja tarkkuutta, joka on jokaisen saavutettavissa. Kurssitovereiden kirjoitusten monimuotoisuudelle altistuminen kasvattaa itsevarmuutta ja valaa uskoa siihen, että tieteellinen kirjoittaminen ei ole jokin pyhä yksi, jota kohti tähdätä, vaan että teemme sitä kaikki tahoillamme omalla tyylillämme.

Yliopisto-opinnot ovat tarjonneet minulle uskomattoman laaja-alaista sivistystä ja sellaisia valmiuksia käsitellä maailman ilmiöitä, joita en laiskana ihmisenä olisi saanut aikaseksi hankittua itsekseni puurtaen, vailla ohjausta ja vertaisteni tukea sekä yhteisöä. Olen pala palalta joutunut pureksimaan uusiksi tavoitteitani ja asettamaan ne tasapainoon muuttuvien elämäntilanteiden kanssa, ja vaikka en enää pyri muuttamaan maailmaa yhtä kiihkeästi ja kunnianhimoisesti kuin ennen, tavoittelen sitä edelleen kirjoittamisen kautta. Tieteellinen kirjoittaminen on tieteellisen työn tulos, joka lisää yhteiseen pooliin pisaran kerrallaan. Pidän edelleen kiinni siitä, että tuosta poolista ammentaminen voi parantaa maailmaa konkreettisesti ja auttaa ratkaisemaan ongelmia ja epäkohtia, joita ihminen ylivertaisessa älykkyydessään ja harkitsemattomuudessaan tielleen langettaa, ja joita kaunokirjallisuus auttaa jaksamaan.

Kahvi oli kylmennyt kupissaan ja maito muodostanut sen pinnalle hämähäkinverkkomaisen kuvion. Musiikki soi nyt laiskemmin albumin vaihduttua artistin alkupään tuotantoon. Edes jomottava särky ei latistanut tunnelmaa, sillä kirjoittaja oli alittanut määräajan ja ylittänyt itsensä ja itsekritiikkinsä. Tätä hän oli kirjoitustyöpajalta toivonutkin.