Kirjoittaminen sujuu, kun...

Naputtelen tyhjään tekstitiedostoon lauseita, pyyhin ne pois yksi toisensa jälkeen. Yksikään lause tai edes sana ei tunnu tarpeeksi hyvältä ansaitakseen paikkaansa blogitekstin aloituskappaleessa.

Kirjoitustyöpajaa on takana muutama tapaamiskerta. Useassa tapaamisessa on puhuttu perfektionismista ja siitä, kuinka täydellisen tekstin tavoittelu voi estää kirjoittamisen kokonaan.

Kuten juuri nyt.

Okei, tekstin ei (heti) tarvitse olla täydellistä. Kirjoita nyt vain jotain – kunhan edes jotain.

--

Tulen ensi kertaa todella tietoiseksi, että kärsin samasta ongelmasta kuin monet kanssakirjoitustyöpajalaiset ovat kertoneet kärsivänsä: tekstitiedosto pysyy tyhjänä, kun en pysty olemaan tyytyväinen mihinkään, mitä kirjoitan.

Kirjoitustyöpajassa tästä irti pääsemiseksi ollaan käytetty vapaan kirjoittamisen tekniikkaa. Siinä kirjoitetaan tietystä aiheesta tai täysin ilman aihetta esimerkiksi kymmenen minuutin ajan. Kun ainoa sääntö on, että kirjoittaminen ei saa tauota, suoltuu tekstiä lähes sensuuritta paperille. Harjoituksessa ajatus karkailee paljon, mutta joka kerralla olen saanut myös muutamia järkeviä ajatuksia paperille.

Harjoitus on ollut silmiä avaava ja saanut ainakin minut tiedostamaan aiempaa paremmin sen, ettei tekstin tarvitse heti olla valmista – pääasia on, että saa ajatuksia ylös, sillä ne johtavat seuraaviin, yleensä paljon parempiin ajatuksiin.

--

Kirjoitustyöpajan ensimmäisellä tapaamiskerralla tehtiin vapaan kirjoittamisen harjoitus, jonka aiheena oli ”Kirjoittaminen sujuu, kun”. Palasin mielessäni viime vuoden toukokuuhun. Istuin ulkona läppärin ja muistiinpanojeni kanssa, linnut lauloivat, aurinko paistoi – ja esseen kirjoittaminen sujui. Tekstissäni oli hyvä rakenne, viittasin sujuvasti lähteisiini, tein monia oivalluksia ja sain oman ääneni kuuluviin. Lopputulos oli yhtenäinen ja pystyin olemaan siitä ylpeä.

Saavutin esseetä kirjoittaessa flow-tilan, joka teki kirjoittamisesta todella mukavaa, jopa koukuttavaa, mutta joka tähänastisessa graduprosessissa on ainakin vielä jäänyt vain haaveeksi. Tila kun ei synny automaattisesti läppärin eteen istahtaessani, vaan pikkuhiljaa kirjoittamisen myötä. Sitä ruokkivat kirjoittaessa tehdyt oivallukset: ”tätä asiaa voisikin tarkastella tästä näkökulmasta” tai ”tämähän liittyy tähän!”.

Yksi kirjoituspajassa saamistani vinkeistä onkin: ”ajattele kirjoittamalla”. Parhaat ajatukset syntyvät aina suihkussa tai unta odotellessa, mutta toisiksi parhaat kirjoittaessa. Se vaatii sinnikkyyttä ja työtä – kirjoittamista, kirjoittamista ja kirjoittamista – mutta kun keskeneräinen ajatus lopulta muotoutuu kokonaiseksi oivallukseksi ja perustelluksi ajatusketjuksi, on palkinto vaivannäön arvoinen. Tällöin kirjoittaminen on parhaimmillaan, ja onnistumiset kannustavat jatkamaan.