Blogimme
keskiössä on ollut kirjoittaminen ja sitä on tarkastelu usein aika
negatiivisenkin kontekstin kautta. Muutama viikko sitten samastuin
kirjoituksiin ja koin ne hyvin helpottavana vertaistukena. Mutta haluan
tarjota vastapainon, joka kuvaa hyvin nykyistä flowta. Kirjoittaminen
sujuu ja se sujuu niinkin hyvin, että olen yllättänyt itseni. Se sai
minut jopa pohtimaan, mistä se johtuu ja miten sen tunteen saa
pysymään.Voiko sen myös jotenkin keinotekoisesti tuottaa tarvittaessa?
Yksinkertainen
vastaus, joka ensimmäisenä tuli mieleen on PAKKO. Mutta eihän tässä
maailmassa ole muuta pakkoa kuin verot ja kuolema. Ajatuksen ei tarvitse
välttämättä olla niin totalitaarinen ollakseen totta. Oman aikatauluni
mukaan minulla on kuukausi aikaa parsia kasaan kaikki lukuisat graduni
osat yhdeksi mielellään nelosen arvoiseksi suorituksesi. Koin suurta
kirjoittamisen tuskaa muutama kuukausi sitten, joka osaltaan johti
siihen, että työ ei edennyt; ei ajatuksen tasolla, saatika sitten
paperilla. Vuoden alusta asti olen laskenut kuinka paljon minulla on
aikaa tehdä työtäni. Aluksi pystyin aikataulupäättelyn päätteeksi
toteamaan, että "tässähän on vielä neljä kuukautta aikaa, piece of
cake!", mutta nyt olenkin tilanteessa jossa kuukaisien sijaan ajallisena
yksikkönä käytän päiviä.
Toinen
vähemmän ilmiselvä vastaus; voisiko olla mahdollista, että tutkimusaihe
on jälleen alkanut tuntua enemmän omalta ja samalla myös siis
kiinnostavalta. Nyt voisin jopa väittää, että tutkimustyö voi olla yhtä
mukaansatempaavaa kuin hyvä kirja. Tämä ei ole välttämättä muille
ryhmäläisille vieras ilmiö ja uskon, että monet myös tunnistavat
itsessään saman. Tarkempi paneutuminen aiheeseen nostaa aina uusia
kysymyksiä ja teksti synnyttää lisää tekstiä.
Omat
työskentelytapani tuntien, olen lähes varma, että minua on ajanut
eteenpäin enemmän pakko. Todellisuudessa tämmöistä viimeisen päivän
sanelemaa dedistä minulla ei ole, muuten kuin ajankohtainen arvio gradun
tilaajalle, joten halutessa työtä voisi vielä pitkittää. Koko prosessin
ajan taustalla on ollut työn valmistuajankohtana loppu kevät 2017, jota
olen toistanut kun mantraa. Se kai on luonut pakon valmistumiselle
sisältä käsin lievien ulkoisten vaatimusten painottamana.
Vastatakseni
vielä alussa esittämiini kysymyksiin: (2) kyllä, tunteen saa pysymään,
kun tekee itselleen tarpeeksi kiireellisen aikataulun ja pitkittää
aloitusta. (3) Tunnetta ei tarvitse luoda keinotekoisesti, koska kiire
tekee sen todennäköiseti puolestasi.
Joku voi myös halutessa ja tarvittaessa lähestyä empiriaa seuraavan tutkimuskysymyksen kautta:
"Onko totta, että esseiden yms kirjoittaminen sujuu paremmin pienessä maistissa?"
-Karvareijo 11.02.2017 Demi.fi
Alustavia tutkimustuloksia on myös saatavilla:
"Yliopistossa olen kirjoittanut suurimman osan esseistäni noin D:"
-Ihnfsa 11.02.2017 Demi.fi
Onpa hienoa lukea teksti, joka kertoo valittamisen sijaan flow-tilasta! :) Ensimmäinen ajatus tekstin luettuani oli, kuinka voisin itsekin päästä vastaavaan flow-tilaan. Huomaan yhden suuren haasteen graduprosessissani olevan se, että minulla ei ole pitävää lopullista deadlinea. Välideadlineja on kylläkin ollut ja ne ovat ehdottamasti ajaneet asiansa.
VastaaPoistaKun mietin asiaa pidemmälle, totesin ajatuksen siitä, että pakko ja flow-tila kulkevat käsi kädessä olevan oikeastaan aika hauska. Olen huomannut sen itsekin, että pakottaessaan itsensä syventymään gradun parin, ei sen tekeminen oikeastaan olekaan yhtään hullumpaa. Olen pakottanut itseni tekemään gradua kuluneiden muutaman kuukauden aikana monta päivää viikossa ja vaikka en välttämättä (vielä) ole päässyt kirjoittamisessa täysin flow-tilaan, näen kuitenkin asian niin, että kokonaisvaltainen graduprosessin eteneminen on elänyt jonkinnäköistä flow-vaihetta. Sitä ovat tukeneet pakon lisäksi säännöllinen rytmi, työskentelytila (tässä tapauksessa yliopiston kirjaston tietty nurkkaus) sekä ympärillä olevat gradukaverit, jotka myös painivat omien töidensä kanssa. Välillä olen jopa oikein odottanut, että pääsen taas seuraavana päivänä gradun pariin.
Tämän pohdinnan jälkeen voin vain sanoa kiitos Jemina, kun sait minutkin miettimään graduprosessia vuorostaan positiiviselta kannalta :)
Kiitos Jemina hauskasta tekstistä! Noinhan se tuppaa olemaan, pakko ja lähestyvä deadline ovat usein niitä tehokkaimpia motivaation lähteitä. Ja kuten Laura yllä kirjoittaa, usein suurempaa ahdistusta aiheuttaa ajatus siitä että pitäisi kirjoittaa kuin itse kirjoittaminen; aikaan saaminen on palkitsevaa! Tähän liittyen kiersi juuri somessa hauska juttu: http://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/nain-opit-alistamaan-itseasi-tehokkaammin-kokeneen-itseriistajan-neuvot-kirjoittamiseen/
VastaaPoistaLiittyen tuohon Jeminan kirjoituksen päättävään empiiriseen osioon tekee mieli kertoa eräs anekdootti. Kun olin vuosia sitten tutkielmakurssilla, jonka yhteydessä järjestettiin pienimuotoinen prosessikirjoittamisen kurssi, Y. Haila pyysi meitä miettimään milloin kirjoittaminen sujuu. Vastasin juuri tuohon tapaan, myöhään illalla viinilasillisen jälkeen, johon professori ystävällisesti totesi että silloin ei kyllä ole mitään laadun takeita. Mutta tavalla tai toisella aikaan saatu rentous ja häiriötön ajankohta kyllä voivat auttaa tekstiä syntymään, voihan sitä sitten aamun valjetessa palata editoimaan ;)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlipa hauska ja innostava teksti. Itse olen myös huomannut, että minua ja töitäni eteenpäin vievä voima on pakko. Ilman pakkoa en luultavimmin olisi saanut mitään aikaiseksi. Toisaalta pakko voi myös muodostua ahdistavaksi ja lamaannuttavaksi. Tällaisissa tapauksissa olen yleiten ajanut itseni nurkkaan jolloin puuttuvia sivuja on roimasti enemmän kuin tunteja deadlineen. Valitettavasti näistä tapauksista voi puhua monikossa, mutta jotenkin näistäkin on kuitenkin aina selvinnyt. Hetken ne ovat jopa toimineet varoittavana esimerkkinä, kuullen päässäni äänen "ei enää koskaan", kunnes taas huomaan olevani samassa tilanteessa. Olen kuitenkin kiitollinen pakolle koska ilman sitä nämäkään työt olisivat tuskin valmistuneet ja vaikka kommentissani huokuu myös negatiivia puolia pakkoon koen sen ehdottomasti positiivisena.
VastaaPoistaKirjoituksesi päättävä empiirinen osio ja alustavat tutkimustulokset kuulostavat mielenkiintoisilta, ehkäpä asiaan on perehdyttävä ;)
Kiitos Jemina positiivisesta tekstistäsi! Olen iloinen (ja vähän kateellinen) flow-tilastasi :)
VastaaPoistaMinnan linkkaamassa Pontus Purokurun kirjoittamassa tekstissä tuodaan mielestäni hyvin esille sitä, ettei pakottaminenkaan välttämättä auta, jos kirjoittamiseen ei löydy halua. Purokuru toteaa, että ”halu kirjoittaa syntyy aina jossakin asetelmassa”. Gradu-asetelmassa valmistumiseen liittyvät tavoitteet tai tilaajalle annetut lupaukset voivat positiivisella tavalla synnyttää tarvittavan halun kirjoittaa. Toisaalta asetelma voi aiheuttaa myös rimakauhua. Jos keskittyy kiinteästi siihen, että työlle on tilaus ja oma yleisönsä, voi kirjoittaminen muuttua ylivoimaisen vaikeaksi laatuvaatimusten noustessa. Mielestäni on rauhoittavaa varsinkin työn alkumetreillä ajatella kirjoittavansa vain itselleen.
Etenkin yksi Purokurun antamista vinkeistä kolahti: itsensä huijaaminen. Kun on ensin onnistunut vahingossa avaamaan gradu-tiedoston, voi unohtaa kirjoittamisen ja sen sijaan tehdä muistiinpanoja, yhdistellä, luokitella ja editoida. Kirjoittaminen ei enää tunnukaan liian isolta palalta ja aloittaminen tuntuu helpommalta.
Aikaisemmissa blogikirjoituksissa onkin jo tuotu esille sitä, että kannattaa työstää juuri sitä tekstikohtaa, joka tuntuu hyvältä juuri sillä hetkellä. Gradunkin voisi ehkä ajatella koostuvan Purokurun mainitsemista projekteista, joista voi valita uuden silloin kun työn alla oleva projekti ei etene.